Follow us on Twitter
Työn perässä muuttaminen uuteen kaupunkiin voi tuntua pelottavalta. Mutta se merkitsee myös etuja tulevan uran kannalta. Jungle näyttää tietä onnistuneelle muutolle.
• Sekä vapaaehtoiset että tahattomat muutokset merkitsevät jonkinasteista stressiä. Helpota mukautumista uuteen elämään ”pakottamalla” itsesi näkemään uusia mahdollisuuksia. Harjoittele näkemään uuden tilanteen mukanaan tuomia etuja ja vanhaan liittyviä haittoja.
• Muistuta itseäsi siitä, että olet selvinnyt muutoksista aiemminkin. Miten se tapahtui? Onko olemassa tilannettasi kuvaavia myönteisiä ja kielteisiä esikuvia? Mitä hyvää tai vähemmän hyvää he tekivät?
• Tuntuuko toivottomalta? Ennen kuin luovutat ja alat katsella uutta työpaikkaa, on tärkeää esittää itselleen muutama kysymys ja vastata niihin rehellisesti: Olenko todellakin antanut tälle paikalle mahdollisuuden? Olenko sanonut tahtovani vai harannut vastaan? Olenko pyytänyt muilta apua? Olenko aktiivisesti tutustunut paikkakunnan nähtävyyksiin ja osallistunut sen tarjoamiin aktiviteetteihin?
• Älä erehdy kuvittelemaan, että ihmiset lukevat ajatuksia, vaan kerro kollegoille pallon olevan hukassa, ja että vastaanotat mielelläsi vihjeitä kaupungin nähtävyyksistä ja tilaisuuksista.
Uratapahtumat ovat opiskelijoiden, työnantajien ja työelämäjärjestöjen kohtauspaikkoja. Edukseen erottuminen uramessuilla on vaivannäön ja valmistautumisen arvoista.
Trainee-ohjelmaan panostaminen on sijoitus uraan. Näillä vinkeillä voi päästä yksilölliseen trainee-ohjelmaan, joka avaa eniten mahdollisuuksia.
Kaipaatko uusia elämyksiä? Lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja hanki etumatkaa tuovia ansioita. Jungle luotsaa sinut tällä kertaa kansainväliseen harjoitteluun karikkojen halki.
Unohda sähköpostitse lähetettävät CV:t ja rekrytointiyritysten hakulomakkeet. Jos haluat ansioluettelosi erottuvan joukosta, on parempi käyttää muita kanavia.
Eikö kovakaan työnhakusi tunnu tuottavan tulosta? Älä lannistu, vaan muuta harmittava tilanne eduksesi. Nyt on oivallinen aika loppukiriin kesätyönhaussa!
Olet ehkä hankkinut itsellesi haluamasi koulutuksen. Olet nyt ekonomi, juristi tai ehkä diplomi-insinööri. Nyt etsit työpaikkaa. Ystäväsi tekevät perinteisiä valintoja, mutta tyydytkö sinä samaan?
Sulkeutunut vai ulospäin suuntautunut? Ajatteleva vai tunteva? Tunnetko itsesi ja soveltuvuutesi? Tee testi!
Kuulostaako hammaslääkäri, ekonomi tai asianajaja tylsältä, eikä oikein vastaa toiveitasi? Jungle Career on kehittänyt viisi erilaista tulevaisuuden ammattia, joista voit valita.
Rekrytointimessut ovat matalan kynnyksen paikkoja keskustella yritysten kanssa uramahdollisuuksista.
Ammattilainen vai seinäkoriste – testaa, miten hyvä olet tutustumaan uusiin ihmisiin erilaisissa tilaisuuksissa!
CSR - mistä oikein on kyse?
Uran täyskäännös ei kaduta.
Hyvä verkosto saattaa pelastaa työttömyydeltä tai viitoittaa matkaa kohti unelmatyötä.
Haluat sen, mutta et oikein tiedä sen arvoa, mitä se pitää sisällään tai miten sen voit saavuttaa. Kyse on MBA-tutkinnosta.
Martti Paananen kuunteli "yläkerran" ääntä ja vaihtoi lehtimiehen työt liperiin.
Tuntuuko työsi pelkältä arkiselta aherrukselta? Olisiko aika vaihtaa?