CSR - mistä oikein on kyse?
Yhteiskuntavastuu on noussut Suomessakin isoksi asiaksi viimeisten parin vuoden aikana, toteaa Susanna Monni, Finnish Business & Societyn toiminnanjohtaja.
Finnish Business & Society (FiBS) on yritysverkosto, joka luo kumppanuuden yritysten, julkisen sektorin sekä kansalaisten ja kuluttajien välille yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen aikaansaamiseksi edistämällä yritysten välistä vuoropuhelua, tuottamalla yritysten sekä muiden osapuolten käyttöön tietoa yhteiskuntavastuusta, sekä tekemällä yleisemminkin tunnetuksi yritysten yhteiskuntavastuuta.
–Yhteiskuntavastuu on noussut tärkeäksi asiaksi parin viime vuoden aikana. Nyt se on jo asia, josta yritysjohtokin puhuu, sanoo Susanna Monni, Finnish Business & Societyn toiminnanjohtaja.
Monni määrittelee yhteiskuntavastuun triple bottom linen avulla, eli yrityksellä on taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristövastuu.
– Se kiteytyy ajatukseen siitä, että taloudellinenkaan kehitys ei ole mahdollista ilman sosiaalista tai ympäristövastuuta. Se on myös yrityksen ei-toivottujen vaikutusten hallintaa. Jos ympäristö likaantuu yrityksen tuotannon vuoksi, tai se muuten aiheuttaa haittaa lähiympäristölle, sillä on vastuu asian korjaamisesta, Monni sanoo.
Nuoret ammattilaiset tutkivat nykyisin yhä tarkemmin potentiaalisten työnantajiensa eettistä arvomaailmaa, niinpä yhteiskuntavastuusta on senkin vuoksi tulossa tärkeä rekrytoinnin väline.
– Kaiken kaikkiaan henkisyys on nousussa yhteiskunnassa ja ihmiset hakevat muutakin kuin taloudellista hyvinvointia. Kaikissa muutoksissa yritykset reagoivat eri tavalla. Yhteiskuntavastuun tuoman muutoksen suuruutta ei vielä ymmärretä, joten jotkut yritykset tekevät nyt asioita vain tehdäkseen jotain. Toisaalta, kaikki eivät lähde kilpailemaan tällä, Monni kertoo.
Corporate Social Responsibility (CSR) on perinteisesti liittynyt hyväntekeväisyyteen, sillä Yhdysvalloissa yritykset ovat antaneet oman panoksensa yhteiskunnan kehitykseen suoraan siihen yhteisöön, jonka osa ne ovat olleet.
– Suomalaiset miettivät, kuinka yhteiskuntavastuuasiat saisi osaksi päivittäistä johtamista. Yleinen eurooppalainen kehitys on Euroopassa menossa strategiselle puolelle, jonka ansiosta muutos on syvempi, sanoo Monni.
Yhteiskuntavastuuasioiden merkityksen kasvu näkyy myös FiBSin jäsenmäärässä ja niiden laadussa. – Kun aloitin toiminnanjohtajana vuosi sitten, jäseniä oli 45, nyt niitä on 86. Mukana on kaikenlaisia yrityksiä aina yhden miehen yrityksestä kansainvälisin yrityksiin, Monni kertoo. – Tämä ei ole pelkästään jo asiaan uskovien yhteisö, vaan myös epäilevät tuomaat ovat tervetulleita. Kaikki, jotka haluavat edistää asiaa, ovat tervetulleita ja toisaalta, mitä enemmän joku säheltää, sitä enemmän hän tarvitsee apua.
FiBS on luonut kehitysryhmiä, jotka laativat jokapäiväiseen johtamiseen soveltuvia työkaluja. Verkosto auttaa jäseniään myös viestinnässä ja on juuri käynnistämässä ympäristötyöryhmäänsä. Sen monimuotoisuusryhmä on keskittynyt vammaisten asemaan työelämässä. – Meidän verkkosivummekin on toteuttanut T4-verkosto, joka työllistää vammaisia.
Lisäksi FiBS järjestää seminaareja sekä aamukahvitilaisuuksia, ja se julkaisee omaa kahdesti vuodessa ilmastyvää lehteään. Verkostuminen johtaa organisaatioiden huipulle.
– On selvästi näkyvissä trendi, että yrityksiin on tulossa omat CSR-vastuuhenkilönsä, jopa hallitustasolla. Jatkossa se on osa jokapäiväistä johtamista.
Loista tähden lailla haastattelussa ja ole korvaamaton työpaikalla! Luo itsellesi oma huippu-ura – vaikka olisit jo unelmatyössä tai etsisit sitä edelleen.
Verkkosivut saattavat osoittautua parhaaksi keinoksi etsiessäsi työpaikkaa – jos vain tiedät, miten hyödynnät niitä. Tässä 7 vinkkiä!
”Koulussa pitäisi kertoa enemmän työelämästä. Ja koulussa pitäisi olla enemmän työelämään tutustumisia.”
Päätä kuka olet ja nouse työmarkkinoiden suosikiksi.
Haluamme tietenkin olla mahdollisimman hyviä kaikessa, mitä teemme. Mutta miten omat kyvyt oikeastaan voi löytää? Ja miten niitä pystyy kehittämään?
Valitsemalla kiinnostavan alan tai maan saat harjoittelujaksostasi kaiken hyödyn irti tulevaa uraa ajatellen.
Kokista mainosmieheksi. Uranvaihto ei koskaan ole myöhäistä.
Tuntuuko työsi pelkältä arkiselta aherrukselta? Olisiko aika vaihtaa?
Uran täyskäännös ei kaduta.
Martti Paananen kuunteli "yläkerran" ääntä ja vaihtoi lehtimiehen työt liperiin.
Hyvä verkosto saattaa pelastaa työttömyydeltä tai viitoittaa matkaa kohti unelmatyötä.
Haluat sen, mutta et oikein tiedä sen arvoa, mitä se pitää sisällään tai miten sen voit saavuttaa. Kyse on MBA-tutkinnosta.