Follow us on Twitter
Palkan lisäksi edut ovat yleisiä tapoja palkita työntekijää. Etujen kirjo on laaja, sillä palkan lisäksi työntekijä voi olla oikeutettu esimerkiksi kuukausikorttiin kuntosalille, kattavaan terveyshuoltoon, lounas- ja kulttuuriseteleihin sekä alennuksiin työnantajasi tuotteista ja palveluista. Etujen piiriin voidaan laskea myös muunlainen virkistystoiminta, kuten työnantajan tarjoamat ravintola- ja teatteri-illat.
Edut tärkeimpiä työntekijöiden pysymiselle yrityksessä.
Suomessa korkeakoulutettujen työelämässä iso trendi tällä hetkellä on, että työaikaa ei seurata ollenkaan tai sitä seurataan kursorisesti.
Palkan lisäksi palkkaneuvotteluissa kannattaa puhua myös työsuhde-eduista, joista verokarhu jättää suuren osan rauhaan. Työsuhdeautoja verotetaan rankasti.
Joskus sitä vaan päätyy oman alan töihin jo opintojen aikana. Katso neljän alan tavoitepalkat eri opintojensa vaiheissa oleville opiskelijoille.
Tekemällä vuoden aikana muistiinpanoja voit valmistautua palkkaneuvotteluun ja parantaa palkkaasi.
Eduilla tarkoitetaan kaikenlaisia työstä rahan sijaan saatavia korvauksia.
Tutkittua tietoa asuinmaan ja sukupuolen vaikutuksesta palkkapussiin.
Rahapalkka ei ole ainoa työpanoksestasi käteen jäävä asia. Erilaisista työsuhde-eduista kertyy helposti usean sadan euron lisä peruspalkan lisäksi.