CV, työnhaku, palkka, työhaastattelu | Jungle Career

  • Artikkeleita
  • Tutustu työnantajiin
  • Springboardr

Follow us on Twitter

  • Uutisia
  • Löydä oma työsi
  • CV ja hakemus
  • Työhaastattelu
  • Palkka ja edut
  • Töissä
  • Löydä koulutuksesi
  • Arkisto
  • Yleistä Jungle
Kahvi hengenpelastajana Töissä

Kahvi hengenpelastajana

Huono omatunto kolkuttaa, kun ostat ennen lounasta jo kolmannen kupillisen höyryävää kahvia. Voit kuitenkin nauttia kahvistasi hyvillä mielin!

Jaa ystäväsi kanssa
Bookmark and Share

Oletko kyllästynyt siihen, ettei kahvia saisi juoda ja että se on myrkkyä? Lääketieteellisessä Archives of Internal Medicine -lehdessä julkaistun raportin mukaan asia on kuitenkin juuri päinvastoin.

Suomalaiset juovat keskimäärin kolme ja puoli kahvikupillista päivässä, mikä on tutkimuksen perusteella juuri sopiva määrä suojaamaan diabetekselta. Teenjuojankaan ei tarvitse tuntea olevansa huonommassa asemassa, sillä punainen, vihreä ja musta tee suojaavat tältä sairaudelta aivan yhtä tehokkaasti. Aamu-unisen harmiksi kahvin tulee kuitenkin olla mieluiten kofeiinitonta – näin toteaa Rachel Huxley, yksi raportin laatineista tutkijoista.

Kahvin juontiin on useitakin hyviä syitä. Joidenkin tutkimusten mukaan kahvi suojaa myös Parkinsonin taudilta, dementialta ja sydän- ja verisuonitautien aiheuttamilta kuolemilta.

Unohda siis huono omatuntosi ja juo kupillinen vielä kotimatkallasikin, koska siitä on hyötyä terveydellesi.

Teksti: Emelie Östergren

 
Like this (0 people like this article)
Esiinny luontevasti ja tule kuulluksi Töissä

Esiinny luontevasti ja tule kuulluksi

Esiintymistaito on avain työnhaussa ja unelmatyön saamisessa – ja sen jälkeen. Vakuuttavuutesi ja käyttäytymisesi työpaikan saatuasi vaikuttavat siihen, kuunnellaanko sinua työyhteisössä.



Miten tulla aamuvirkuksi Töissä

Miten tulla aamuvirkuksi

Mitä pitäisi tehdä, että pystyisi aamulla pomppaamaan pirteänä ylös sängystä? Terveyspedagogi Isabelle Mungsgård antaa neljä käytännön vihjettä.



6 pomotyyppiä, joita kannattaa varoa Töissä

6 pomotyyppiä, joita kannattaa varoa

Saako pomosi The Office -sarjan David Brentin vaikuttamaan oikeudenmukaiselta ja joustavalta? Vai oletko nostanut voittoarvan? Pomoja on joka lähtöön – Jungle on kartoittanut heidät.



Hiilijalanjäljen pienentäminen Pieniä tekoja, suuria asioita Töissä

Hiilijalanjäljen pienentäminen Pieniä tekoja, suuria asioita

Myös monet yritykset ovat innostuneet laskemaan tuotteidensa tai palveluidensa hiilijalanjälkeä.



”Usko alaisiisi heitä itseään enemmän” Töissä

”Usko alaisiisi heitä itseään enemmän”

Elaine Bergqvistin mielestä 29 vuotta on sopiva ikä esimiehelle. Elaine, jolla on kaksi yritystä ja kaksi työntekijää, on retoriikan konsultti.



12 tapaa tulla inhotuksi töissä Töissä

12 tapaa tulla inhotuksi töissä

Onko aika aloittaa työt ja panna ura huonolle alulle? Opetamme 12 tapaa tulla inhotuksi töissä!



Uutta sanastoa työpaikalle Töissä

Uutta sanastoa työpaikalle

Haluatko kuulostaa fiksulta uudessa työpaikassasi tai tehdä työhaastattelussa vaikutuksen rekrytoijaan? Esittelemme seuraavassa viisi uutta liikemaailman muoti-ilmausta.



Luovuutta ADHD-diagnosoitujen avulla Töissä

Luovuutta ADHD-diagnosoitujen avulla

Tarkkaavaisuushäiriö ADHD:ta sairastavien työntekijöiden työkyvyn ja työtehon on tutkimuksin todettu olevan keskimääräistä heikompi.



Ota hyöty irti henkilöarvioinnista Töissä

Ota hyöty irti henkilöarvioinnista

Henkilöarvioinnin tuloksista voi ottaa hyödyn irti, vaikka unelmien työhön ei pääsisikään. Roolin vetäminen on työlästä ja paljastuu nopeasti.



Kukka tehostaa tuottavuutta Töissä

Kukka tehostaa tuottavuutta

Harva muistaa työpaikan kiireessä, että tauot lisäävät työtehoa. Työtehoaan voi kohentaa myös huonekasveilla ja lounastamalla työkavereiden kanssa.



Displaying results 1-10 (of 26)
 |<  < 1 - 2 - 3  >  >| 

Suosittuja artikkeleita:

Onnea ja menestystä

Onnelliset ihmiset paitsi voivat paremmin, myös menestyvät muita paremmin.

Luovuutta ADHD-diagnosoitujen avulla

Tarkkaavaisuushäiriö ADHD:ta sairastavien työntekijöiden työkyvyn ja työtehon on tutkimuksin todettu olevan keskimääräistä heikompi.

Tee vaikutus neljässä viikossa

Sinä sait paikan. Nyt sinulla on 4 viikkoa aikaa osoittaa kykysi ja karistaa kilpailijat kannoiltasi.

Onnea ja menestystä TÖISSÄ

Onnea ja menestystä

Onnelliset ihmiset paitsi voivat paremmin, myös menestyvät muita paremmin.

Riittävästi aikaa TÖISSÄ

Riittävästi aikaa

Et tule koskaan saamaan lisää aikaa ja sinulla tulee aina olemaan liikaa töitä: hurjaa mutta totta.

Maailmanmatkaajan opas tapakulttuureihin TÖISSÄ

Maailmanmatkaajan opas tapakulttuureihin

Vältä sosiaalisen kanssakäymisen sudenkuopat eri puolilla maailmaa.

Uranvaihtajia on moneen lähtöön TÖISSÄ

Uranvaihtajia on moneen lähtöön

TV:stä tuttujen uraloikkareiden jalanjäljillä.

Tee vaikutus neljässä viikossa TÖISSÄ

Tee vaikutus neljässä viikossa

Sinä sait paikan. Nyt sinulla on 4 viikkoa aikaa osoittaa kykysi ja karistaa kilpailijat kannoiltasi.

Hallitse uraan liittyvät pelkosi TÖISSÄ

Hallitse uraan liittyvät pelkosi

Ura. Kolmeen pieneen kirjaimeen latautuu paljon tunteita: ahdistusta, stressiä ja jopa pelkoa.

Mitä mieltä sinä olet?

fraga_16sep Jännittääkö sinua työhaastattelutilanne?
 
39%
 
49%
 
7%
 
5%

Opiskelijatutkimus 2010


Yhdysvallat: Wetfeet, Internship Programs
Ruotsi: Campus, Shortcut, CV-handboken
Saksa: Careerstep, Impressum
Sveitsi: Careerstep, Diplom
Tanska: Jungle Career
Suomi: Jungle career
Norja: Jungle Career
Puola: Kariera
Globaali: Master Guide, Employer branding today

© Universum Communications AB, www.universumglobal.com.

Kaikki tiedot ja kuvat tällä sivustolla on suojattu Ruotsin ja kansainvälisen tekijänoikeuslain nojalla.
Materiaalin laiton käyttö on rangaistavaa.