Kaikki irti hakukoneista. Paranna verkkonäkyvyyttäsi kontrolloimalla netistä löytyviä tietoja sinusta.
Löytääkö sinut internetistä? Verkkonäkyvyydestä on paljon hyötyä, se voi jopa osoittautua todelliseksi uranluonnin turbomoottoriksi. Kukapa ei olisi joskus kokeillut oman nimensä googlaamista? Siinä ei ole mitään häpeämistä: mitä enemmän osumia hakukoneella, sen paremmat tulevaisuuden uranäkymät. Jos nimesi näkyy yliopistosi, urheiluseurasi tai vaikka opiskelijalehden verkkosivuilla, sinusta välittyy aktiivinen kuva: olet valmis antamaan henkilökohtaisen panoksesi toimintaan. Sitähän jokainen esimies arvostaa. Kannattaa olla aktiivinen myös oman googlauskuvan kehittämisessä mahdollisimman myönteiseksi. Yksinkertaisinta on luoda omat kotisivut, joilla esittäydyt ja annat yhteystietosi. Voit kertoa juuri niitä asioita itsestäsi, jotka saavat sinut vaikuttamaan kiinnostavalta ja lupaavalta rekrytoijan silmissä. Toinen tapa hankkia verkkonäkyvyyttä ja päästä vilauttamaan omaa erikoisosaamistasi on ryhtyä bloggaamaan. Blogin aihepiiri kannattaa valita tarkoitukseen sopivaksi, esimerkiksi ajankohtaisten asioiden kommentointi omalta erityisalaltasi. Blogin säännöllinen päivitys osoittaa sinulta löytyvän itsekuria, päättäväisyyttä ja sitoutumiskykyä. Internet on myös mitä mainioin verkostoitumisväline. Business-yhteisöissä voit osoittaa kykysi ammattimaisessa ympäristössä. Muut verkkoon kuuluvat voivat ottaa yhteyttä suoraan sinuun. Vastaavasti voit itse laajentaa omaa verkostoasi uusilla tuttavilla ja kollegoilla. Rekrytoijat ja henkilöstöpäälliköt nappaavat kernaasti sopivista internet-yhteisöistä löytämiään lahjakkuuksia tuleviksi työntekijöiksi. Etsivä löytää näkyvät. Luovuus auttaa luomaan nimeä internetissä. Vaikka et haluaisikaan olla aina ja mistä tahansa löydettävissä, internet-läsnäolosta on mitä ilmeisintä hyötyä työnhaussa ja uranluomisessa. Se voi jopa auttaa korvaamaan joitakin muita puutteita. Parhaista paikoista kilpailtaessa voittajaksi valitaan harvoin hiljainen harmaa hiirulainen, vaikka tällä olisi kuinka loistavat arvosanat todistuksissaan.
Loman jälkeen olo on usein haikea, mutta liian pitkään jatkuvan haikeuden kanssa ei saa jäädä yksin. Osalla lomaltapaluu voi laukaista masennuksen.
Mitä korkeampi koulutus, sitä todennäköisemmin ihminen pysyy työelämässä vanhuuseläkeikään asti. Silti korkeasti koulutettua vaanivat mielenterveyden ongelmat.
Huono omatunto kolkuttaa, kun ostat ennen lounasta jo kolmannen kupillisen höyryävää kahvia. Voit kuitenkin nauttia kahvistasi hyvillä mielin!
Kahdeksan tuntia kului jälleen, mutta tekemättömien töiden kasa ei ole lainkaan pienentynyt. Mikä vie aikasi?
Etätyön yleistymisestä huolimatta vain neljännes sopii kirjallisesti etätyön käytännöistä. Jungle.fi keräsi viisi vinkkiä etätyön sudenkuoppien välttämiseen.
Monista erilaisista ihmisistä koostuva ryhmä toimii parhaiten. Mutta mitä voit tehdä välttääksesi konflikteja silloin, kun kaikki haluavat toimia omalla tavallaan?
Vaatesuunnittelija Anne Linnonmaa on ollut koko uransa ajan ahkera, kunnianhimoinen ja tinkimätön itselleen tärkeissä asioissa, kuten ekologisuudessa.
Silmissä kieppuu, puhelin soi, näet edessäsi muistiinpanoja, joita et tunnista omiksesi, etkä muista kenelle olet luvannut meilata mitäkin. Olisipa aikaa enemmän!
Aina verkossa. Me julkaisemme kuvia ja videoita verkkosivuilla ja pohdiskelemme elämän suuria ja pieniä asioita blogeissamme. Mutta varo etteivät yhteisösivustot vahingoita uraasi.
Kotiäidistä yrittäjäksi. Bisnesidea voi syntyä myös omien tarpeiden pohjalta.
Ura. Kolmeen pieneen kirjaimeen latautuu paljon tunteita: ahdistusta, stressiä ja jopa pelkoa.
Onnelliset ihmiset paitsi voivat paremmin, myös menestyvät muita paremmin.
Et tule koskaan saamaan lisää aikaa ja sinulla tulee aina olemaan liikaa töitä: hurjaa mutta totta.
Vältä sosiaalisen kanssakäymisen sudenkuopat eri puolilla maailmaa.
TV:stä tuttujen uraloikkareiden jalanjäljillä.
Sinä sait paikan. Nyt sinulla on 4 viikkoa aikaa osoittaa kykysi ja karistaa kilpailijat kannoiltasi.