Follow us on Twitter
Deloitte rekrytointi, HR: Jatta Pennanen ja Maria Sipiläinen, etunimi.sukunimi@deloitte.fi.020 755 500
DeloitteDeloitten yritysveroryhmässä pitää ymmärtää paljon asiakkaiden liiketoiminnasta.
Manager Hanna Leikkola pitää siitä, että veroasiantuntijalta odotetaan muutakin kuin veroneuvoja. Pyöritän managerina tiimin arkea. Huolehdin siitä, että pysymme aikataulussa, vastaamme asiakkaan kysymykseen oikealla tavalla, ja että tiimissä on sopivia asiantuntijoita. Ohjaan myös nuorempien asiantuntijoiden työtä, kertoo Hanna Leikkola työstään Deloittella. Hanna on työskennellyt Deloittella reilut viisi ja puoli vuotta, aluksi konsulttina, sen jälkeen senior-konsulttina ja nykyisin managerina. – Oma roolini tiimissä on vuosien mittaan muuttunut entistä vastuullisemmaksi. Olen myös voinut vaikuttaa kehityksen suuntaan. Hanna pitää Deloitten tyylistä ohjata nuoria asiantuntijoita eteenpäin uralla aina partneriksi asti. – Täällä kasvaa ja kehittyy kohti esimiesroolia. Tärkeää on, että jo nuori asiantuntija pääsee ohjaamaan muiden, itseään kokemattomampien kollegoiden työtä. Deloitte on ollut nuorelle veroasiantuntijalle hyvä työpaikka. – Tietoa vaihdetaan. Avoin työilmapiiri mahdollistaa kysymysten ja innovatiivisten ajatusten esittämisen tiimissä. Hanna tuli taloon suoraan Helsingin Kauppakorkeakoulusta. – Ennen veroasiantuntijaksi tultiin usein verohallinnon kautta, mutta nykyään se ei ole enää välttämätön edellytys. Deloittella haetaan ennakkoluulottomia veroratkaisuja. – Verotus voi olla luovaakin. Täällä ei myöskään kilpailla keskenään asiakkuuksista tai toimeksiannoista. Hanna ajatteleekin niin, että Deloitte on kuin yksi suuri vene, joka kulkee samaan suuntaan yhdessä soutamalla. Olennaista on, että asiakkaalle löytyy paras mahdollinen ratkaisu riippumatta siitä, kuka asiantuntijoista sen on tuottanut. Hannan erikoisosaaminen liittyy omistajayrittäjien tuloverotukseen. – Pidän omistajayrittäjien maailmasta. He kertovat mielellään liiketoiminnastaan ja pystyvät tekemään päätöksiä nopeasti. Nopeasti kansainvälistyvät suomalaisyritykset ovat tehneet Hannan työstä kansainvälisempää. – Olen melkein päivittäin tekemisissä kansainvälisen verotuksen kanssa Deloitten muiden toimistojen avustuksella. Myös EU-oikeus tuo työhön oman vivahteensa. Verotukseen tarvitaan yhä enemmän näkemystä ja lainsäädännön tulkintaa. Veroasiantuntijan pitääkin tänä päivänä oivaltaa, miten verotus vaikuttaa koko liiketoimintaan. – Omistajayrittäjien verokysymykset voivat olla oikeastaan mitä tahansa. Hannalla ei ole tyypillistä työpäivää. Työn alla saattaa olla parikymmentäkin projektia, jotka vaihtelevat päivittäin. Veroasioita sparrataan tiimin kanssa pitkin päivää. Yritysveroryhmän sisäisissä palavereissa istutaan aika vähän. – Vietän suurimman osan päivästä työpöydän ääressä. Tiimityötä voi tehdä, vaikka ei istuisikaan palavereissa kaiken päivää, Hanna toteaa. Nuorella konsultilla on ollut kova hinku paiskia töitä. – Olen oppinut vähitellen, että työn ja vapaa-ajan pitää olla tasapainossa.
Deloitte Kun monikansallinen suuryritys tarjoaa ilmaisia konsulttipalveluita avustusjärjestöille, on liiketoiminnan vastuullisuus otettu vakavasti.
Deloitte KHT-tilintarkastaja Tuula Heino ja riskienhallinnan konsultti CIA Harri Leppiniemi pitävät työstään. Deloitte tarjoaa runsaasti uramahdollisuuksia.
Deloitte Elina Väyryselle tarjoitui vakituinen työpaikka Deloitten Trainee Programin myötä. Samalla Elina muutti Ruotsista pysyvästi Suomeen