Follow us on Twitter
Deloitte rekrytointi, HR: Jatta Pennanen ja Maria Sipiläinen, etunimi.sukunimi@deloitte.fi.020 755 500
Deloitte Kun monikansallinen suuryritys tarjoaa ilmaisia konsulttipalveluita avustusjärjestöille, on liiketoiminnan vastuullisuus otettu vakavasti.
Deloitte on yksi maailman suurimmista tilintarkastusorganisaatioista, joka tarjoaa asiantuntijapalveluita yli 150 maassa. Deloitte on ansioitunut myös laajalla yhteiskuntavastuullisella työllään. Miten päädyitte töihin Deloittelle? Sami: – Tulin opintojen jälkeen suoraan Deloittelle. Deloitte tuntui mielenkiintoiselta, sillä sen kasvu on ollut kovaa. Deloitte erottui kilpailijoista, joilla oli markkinoilla jo vakiintunut asema. Se vaikutti myös tunnelmaltaan kilpailijoitaan rennommalta. Sellaisessa yrityksessä on aina mukava olla. Elina: – Tilintarkastuksen peruskurssilla Aalto-yliopistossa luennoitsija tähdensi, että tilintarkastajat tarvitsevat toimialakokemusta. Siitä motivoituneena ja taustani vuoksi hain harjoitteluohjelmaan ja pääsin useaan haastatteluun. Kahdesta yrityksestä tarjottiin trainee-paikkaa, mutta koska Deloittella suhtauduttiin tenttien suorittamiseen työn ohella kannustavasti, tuntui paikka hyvältä myös opintojen päättämisen kannalta. Mikä Deloittessa kiehtoo työnantajana? Elina: – Täällä työskentely on sijoitus omaan osaamiseen ja tulevaisuuteen. Deloittella kannustetaan jatkuvaan oppimiseen sekä annetaan uusia tehtäviä ja positiivisia haasteita. Deloitte on todellinen näköalapaikka yritysmaailmaan, ja täällä olemme suoraan tekemisissä yritysten johdon kanssa. Sami: – Deloitte on joustava työnantaja. Omiin työaikoihin voi vaikuttaa, ja vapaa-aikaa voi saada miellyttävän työn vastapainoksi omien tarpeiden mukaan. Uran kannalta paikka on erinomainen. Täällä voi kehittyä millä toimialueellamme tahansa maailman huippuosaajaksi. Mitä vastuullinen liiketoiminta merkitsee Deloittelle? Sami: – Yhteiskuntavastuun kantaminen on Deloittelle tärkeä ohjaava periaate, ja se otetaan huomioon jokapäiväisessä toiminnassa. Todellinen vastuullisuus yritystoiminnassa ei ole vain pintapuolista. Siksi sitä toteutetaan Deloittella kaikilla sen toiminnan osa-alueilla, ruohonjuuritasolta aina suuriin vastuullisuusprojekteihin. Elina: – Tavoitteemme on, että vastuullisuustyöskentelyllä tuotamme aitoa hyötyä lähiympäristölle. Kertoisitteko esimerkkejä sen toteutumisesta käytännössä? Elina: – Esimerkiksi toimintamme OK!-hankkeessa on tuottanut hyvää tulosta. OK!-hankkeessa suomalaiset yritykset ja Suomen lasten ja nuorten säätiö tukevat työttömien maahanmuuttajataustaisten nuorten työllistymistä. Muita tärkeitä yhteistyötahoja ovat olleet Unicef, Kirkon Ulkomaanapu ja CMI. Meillä panostetaan erityisen paljon myös omien työntekijöiden kehitysmahdollisuuksiin. Sami: – Yhteiskuntavastuullinen työmme on yhteisen hyvän rakentamista Deloitten arvokkaimmalla omaisuudella, tietotaidolla. Käytännössä se on toteutunut yleishyödyllisten säätiöiden ylimmän johdon strategisella tukemisella. Vastuullisuusajattelu ulottuu energian käytöstä työntekijöiden hyvinvointiin ja lähiympäristön kehittämiseen. Vastuullinen liiketoiminta on tärkeää Deloittelle, ja sen merkitys vahvistuu yhä. Sponsoroitu artikkeli. » Lisää artikkeleita Tulevaisuuden yritykset -osiossa
Deloitte KHT-tilintarkastaja Tuula Heino ja riskienhallinnan konsultti CIA Harri Leppiniemi pitävät työstään. Deloitte tarjoaa runsaasti uramahdollisuuksia.
Deloitte Elina Väyryselle tarjoitui vakituinen työpaikka Deloitten Trainee Programin myötä. Samalla Elina muutti Ruotsista pysyvästi Suomeen
Deloitte Deloitten yritysveroryhmässä pitää ymmärtää paljon asiakkaiden liiketoiminnasta.