Follow us on Twitter
FingridLuotettava sähkönsaanti on keskeinen osa toimivaa yhteiskuntaa. Fingrid vastaa sähkönsiirron selkärangasta, kantaverkosta.
Petri Vihavainen ja Jani Pelvo työskentelevät asiantuntijatehtävissä Fingridillä. Energia-alan asema tulevaisuuden alana sekä sen vakaus houkuttelivat molemmat aikoinaan sähkön pariin. Kuinka olette päässeet nykyisiin tehtäviinne? Petri: – Olin kesätöissä Fingridillä kolmena kesänä opiskeluaikana. Opintojen loppuvaiheessa tein Fingridille diplomityöni kantaverkon jännitteensäädön ohjausmenetelmien kehittämisestä. Tällä tavoin sain jalkaa oven väliin. Valmistuttuani sain vakituisen paikan Käytönsuunnitteluyksiköstä. Keväällä 2011 siirryin asiantuntijatehtäviin Sähkömarkkinakehitysyksikköön. Jani: – Tulin taloon 12 vuotta sitten. Aloitin käyttöinsinöörinä voimajärjestelmäkeskuksessa, joka vastaa muun muassa sähköntuotannon ja kulutuksen välisestä tasapainosta. Kuusi vuotta sitten siirryin Käytönsuunnitteluyksikköön asiantuntijatehtäviin, koulutukseen liittyvien töiden pariin. Mitä työnne pitää konkreettisesti sisällään? Petri: – Työhöni liittyy paljon erilaisia kehitysprojekteja. Yksi näistä on Baltian maiden liittäminen pohjoismaisiin sähkömarkkinoihin. Lisäksi analysoin muun muassa sähkömarkkinoiden toimintaa sekä kerään markkinatietoa alasta. Jani: – Päätyönäni toimin simulaattorikouluttajana eli suunnittelen ja toteutan simulaattorikoulutuksia verkon käytöstä vastaaville henkilöille. Simulaattorilla voidaan helposti harjoitella esimerkiksi häiriötilanteita, joita tapahtuu verkossa harvoin. Osallistun myös Suomen voimajärjestelmäkeskuksen ympärivuorokautiseen varallaoloon. Häiriötilanteissa varallaolija tukee tarvittaessa voimajärjestelmäkeskuksen toimintaa ja päätöstentekoa. Mikä tekee työstänne mielekästä? Petri: – Työni on pitkäjänteistä. On palkitsevaa nähdä, kuinka erilaiset kehitysprojektit, joissa olen itse ollut mukana, etenevät toivottuun suuntaan. Jani: – Työni tekee mielekkääksi haastavat ja vastuulliset työtehtävät. Pääsen myös näkemään oman käden jälkeni pitkällä aikavälillä.Mihin suuntaan sähköala mielestänne kehittyy tulevaisuudessa? Petri: – Yhteisestä pohjoismaisesta sähkömarkkinasta ollaan siirtymässä kohti Euroopan laajuista sähkömarkkinaa. Tämä tehostaa siirtoverkkojen käyttöä ja siten lisää kilpailua hyödyttäen kaikkia sähkönkäyttäjiä. Jani: – Tuulivoiman voimakas lisääntyminen, uusien suurten ydinvoimalayksiköiden liittäminen kantaverkkoon ja eurooppalainen integraatio tuovat meille monenlaisia haasteita tulevaisuudessa. Millaisia vinkkejä antaisitte uraansa pohtivalle opiskelijalle? Petri: – Opiskelussa kannattaa painottaa opintojen laaja-alaisuutta sekä moniosaamista ja opiskella sivuaineena esimerkiksi kaupallista tai IT-alaa. Jani: – Työelämässä tarvitaan poikkitieteellistä näkökulmaa asioihin. Sähköalalla esimerkiksi venäjän kielen opiskelusta on hyötyä, sillä Venäjän sähkömarkkinat ovat avautumassa.