Follow us on Twitter
Neste OilBusiness Manager Antti Nummen työpaikka sijaitsee Hollannin toiseksi suurimmassa kaupungissa Rotterdamissa.
Antti Nummi aloitti Rotterdamissa vuosi sitten niin sanotusti tyhjältä pöydältä. Projekti sinällään oli selvä, Neste Oilin uusiutuvaa NExBTL-dieseliä valmistavan tehtaan rakentaminen Rotterdamin satamaan. Tällä hetkellä Antti Nummen työpäivät täyttyvät sopimusneuvotteluista, rekrytoinneista ja valtavasta määrästä erilaisia asioita, joita liittyy tuotantolaitoksen taloudelliseen puoleen. Antti Nummi kuvailee tuntojaan viime vuodelta: – Aloitimme aivan alusta: perustimme yhtiön ja hankimme sille toimitilat Rotterdamin keskustasta. Seuraavaksi järjestettiin kriittisimmät toiminnot: kirjanpito- ja pankkipalvelut, verotus, palkkahallinto, tietoliikenne, matkaviestintä. Sitten piti saada kaupalliset sopimukset valmiiksi toimittajien kanssa. Erilaisten käyttöhyödykesopimusten neuvotteleminen on aloitettava ajoissa, jotta laitos kykenee toimimaan valmistuttuaan. – Vuonna 2011 valmistuva laitos tarvitsee muun muassa sähköä, vetyä, höyryä ja jäähdytysvettä, Nummi konkretisoi. Erityisesti maanvuokraneuvottelut veivät aikaa. Laitoksen suunnitteluttamisesta ja rakennuttamisesta huolehtii tekninen tiimi Roomassa. Säännölliset kokoukset ja raportointi pitävät projektin eri osapuolet ajan tasalla. Alkuvaiheen sopimusrumbasta päästyään Nummi ryhtyi järjestämään kuntoon muita hallinnollisia asioita, kuten henkilöstöhallintoa. Ensimmäiset rekrytoinnit tehti viime kesänä. – Tällä hetkellä meitä on täällä kymmenen, mutta puolentoista vuoden kuluttua henkilöstömäärä on jo sadassa. Alussa piti tehdä suunnilleen kaikki mahdollinen itse, mutta ei onneksi enää, naurahtaa Nummi. Neste Oilin 670 miljoonan euron investointi Rotterdamiin on saanut osakseen paljon positiivista julkisuutta talousahdinkoa potevassa Hollannissa. – On hienoa päästä luomaan uutta toimintaa, vaikka maailmantalouden tuulet tuntuvat meilläkin. Jos joku kumppanimme kärsii talousongelmista, heijastuu se myös meihin. Rotterdamin laitos on tällä hetkellä paalutusvaiheessa. Valmistuttuaan se on yksi maailman suurimmista uusiutuvan dieselin tuottajista 800 000 tonnin vuosikapasiteetilla. Ennen Rotterdamin pestiään Antti toimi sijoittajasuhdepäällikkönä Neste Oilin pääkonttorilla. – Tulin yhtiöön töihin vuonna 2005 metsäteollisuudesta. Pääsin heti alussa luomaan uutta, kun Neste Oil listattiin pörssiin. Nummen mukaan suomalaisen on henkisesti helppo tehdä töitä Hollannissa. – Kansanluonteet muistuttavat toisiaan. Toisaalta se, että hollantilaiset ovat vanhaa kauppa- ja merenkulkukansaa, näkyy täällä kulttuurisesti. Töidensä ohessa Antti Nummi on käynyt kielikurssilla opiskelemassa maan kieltä. – Olisi hyvä osata kieltä esimerkiksi viranomaisasioissa.
Neste Oil Neste Oilin tavoitteena on tulla johtavaksi puhtaamman liikenteen polttoaineen toimittajaksi...
Neste Oil Heli Salmenpohjan työpäivää Neste Oililla kuvaa parhaiten sana vaihtelevuus.